Oletko joogalukutaitoinen?

Jokaisella joogilla on tietysti selkeä käsitys siitä, mitä jooga on. Mutta mihin tietomme joogasta oikeastaan perustuu? Miten tiedämme sen, minkä tiedämme? Millaisia lähteitä meillä on käytettävissämme ja millaisia kysymyksiä – jopa ongelmia – niihin liittyy?

Tämä saattaa vaikuttaa toissijaiselta kysymykseltä. Tiedonjanoinen joogi ei kuitenkaan voi sivuuttaa sitä, jos hän haluaa todella ymmärtää joogaa. Ymmärrys edellyttää tietoa ja tieto edellyttää tiedon lähteitä. Lähteiden hyödyntäminen edellyttää lukutaitoa – joka tarkoittaa muutakin kuin pelkkää taitoa tavata sanoja paperilta. Todellinen lukutaito edellyttää, että ymmärrämme käyttämämme lähteen laajemman luonteen, osaamme suhtautua siihen kriittisesti ja asettaa sen laajempaan kontekstiin.

Lukutaito on sivistyksen edellytys. Niinpä myös joogasivistyksen ensimmäinen askel on joogalukutaito. Se tarkoittaa, että tiedämme, millaisista lähteistä meidän on mahdollista saada tietoa joogasta, millaista tietoa näihin lähteisiin sisältyy, miten tätä tietoa tulkitaan, mihin se perustuu ja mitä sillä on mahdollista tehdä.

Joogalukutaidolla on suora yhteys jokaisen joogin omaan harjoitukseen. Joogi tarvitsee luotettavaa tietoa harjoituksensa jokaisessa vaiheessa. Eri vaiheissa tarvittava tieto on kuitenkin varsin erilaista ja niin ovat sen lähteetkin.

Tarvitsemme tietoa, jotta voisimme ylipäätään löytää tiemme joogan pariin. Aivan ensimmäiseksi meidän on saatava tietoomme, että on olemassa sellainen asia kuin jooga. Sitten meidän on löydettävä tietoa erilaisista joogasuuntauksista ja harjoitusmahdollisuuksista. Yleensä ensikosketus joogaan tapahtuu median välityksellä. Media on paitsi tiedonvälittäjä, myös mielikuvien luoja. Tässä alkuvaiheessa joogaa koskevat mielikuvat näyttelevätkin keskeistä roolia. Mutta vastaavatko joogan luomat mielikuvat todellisuutta? Mitä tarkoitusta ne palvelevat?

Tarvitsemme tietoa myös silloin, kun aloitamme harjoittelun. Meidän on opittava, mitä harjoituksia tehdä, miten ne tehdään oikein ja mitä niillä voi saavuttaa. Tällöin saamme tietoa opettajiltamme tai harjoitusoppaista. Tämä tieto on suurelta osin luonteeltaan käytännöllistä. Samalla tulemme kuitenkin omaksuneeksi suuren määrän joogan teoriaa, joka on sisäänkirjoitettu harjoitukseen. Siksi meidän on oltava perillä siitä, mihin opettajamme auktoriteetti, asiantuntemus ja häneltä saamamme tieto joogasta oikeastaan perustuu.

Kun joogasta on tullut osa elämäämme, meillä on jo aika paljon tietoa joogasta. Harjoituksen eteneminen saattaa kuitenkin herättää meissä kysymyksiä tai haluamme muuten vain ymmärtää joogaa syvemmin. Tällöin meidän on aika kääntyä joogafilosofian puoleen. Joudumme kosketuksiin tekstien ja ajattelutapojen kanssa, jotka ovat peräisin hyvin toisenlaisesta maailmasta kuin omamme. Usein joogatekstit myös edellyttävät intialaisen mytologian ja filosofisten koulukuntien ajattelutapojen tuntemusta. Saatamme joutua opiskelemaan vieraita kieliä ymmärtääksemme niitä todella. Filosofisten ja mytologisten tekstien tulkinnassa tullaan joogalukutaidon ytimeen.

Kun alamme ymmärtää joogan syvyyden ja monimuotoisuuden, meissä saattaa myös versoa halu ymmärtää joogaa laajemmin, historiallisena, kulttuurisena ja sosiaalisena ilmiönä. Miten joogasta on tullut sellaista kuin se nyt on? Tai sitten haluamme ymmärtää, miten lääketiede ja psykologia selittävät joogaharjoitusten vaikutuksia. Näissä tapauksissa vastauksen tarjoaa joogatutkimus. Joogatutkimus on erinomainen tapa kehittää omaa joogalukutaitoaan, sillä se auttaa näkemään joogan ikään kuin lintuperspektiivistä. Se asettaa asiat erilaisiin mittasuhteisiin kuin ne omalta joogamatolta saattavat näyttää.

Ei pidä myöskään unohtaa, että myös oma harjoituksemme tuottaa meille jatkuvasti tietoa joogasta. Sen lisäksi, että ymmärryksemme harjoituksesta kasvaa, tutustumme samalla myös omaan itseemme. Saatamme saavuttaa jopa syvällisiä oivalluksia todellisuuden luonteesta. Millaisia erilaisia kokemuksellisen tiedon muotoja joogaan sisältyy? Ovatko kokemus, havainto ja tuntemus yksi ja sama vai kolme täysin eri asiaa? Saatamme myös oivaltaa, että itse asiassa jooga on perinteisesti tähdännyt selvittämään, kuka tämän kaiken kokija oikeastaan on.

Kaikki nämä viisi tiedonlähdettä, media, opettajat, filosofia, tutkimus ja kokemus tarjoavat tietoa joogasta. Niiden kaikkien tarjoama tieto on luonteeltaan hyvin erilaista ja ne edellyttävät erilaista lukutaitoa. Joogasivistyksen viisiosainen artikkelisarja Joogalukutaidon perusteet käsittelee näiden viiden tiedonlähteen olemusta, niiden historiallisia muutoksia ja merkitystä joogan harjoittajalle. Ne luettuasi voit pitää itseäsi joogalukutaitoisena!

Artikkelisarjan osat ovat:

Joogalukutaidon perusteet -artikkelit pääset lukemaan niiden ilmestyessä liittymällä Joogasivistyksen retkikuntaan.

Kysymyksiä ja vastauksia Joogasivistyksestä

Kenelle Joogasivistys on tarkoitettu?

Joogasivistyksen artikkelit, lukupiirit ja luennot on tarkoitettu tiedonjanoisille joogan harjoittajille ja opettajille, jotka haluavat laajentaa perspektiiviään ja syventää ymmärrystään joogan historiasta ja filosofiasta. 

Sopivatko Joogasivistyksen artikkelit, lukupiirit ja luennot kaikille?

Mieleni tekisi tietysti sanoa, että totta kai. Koska kuitenkin rehellisyys on yksi Joogasivistyksen keskeinen periaate, on minun myönnettävä, että eivät sovi. Joogasivistyksen opiskelu edellyttää tiedonjanoa ja pyrkimystä itsenäiseen ajatteluun (luku- ja kirjoitustaidon lisäksi). Ne, joilta nämä ominaisuudet puuttuvat, voivat käyttää aikansa hyödyllisemminkin. Jos kuitenkin tunnet sisälläsi halun oppia ja katsoa asioita uusista näkökulmista, Joogasivistys on olemassa juuri sinua varten!

Onko Joogasivistys sitoutunut johonkin tiettyyn tulkintaan joogasta?

Joogasivistys on sitoutunut tarkastelemaan joogaa moniulotteisena ja muuttuvana kulttuurisena ilmiönä. Tämä on leimallisesti moderni, länsimainen ja akateeminen tapa tarkastella asiaa. Se kattaa sisäänsä kaiken perinteisimmistä joogamuodoista viimeisimpään muotivillitykseen. Joogasivistyksen tunnuslause on ”joogassa on eroja”. Kaikkien erilaisten joogasuuntausten edustajat ovat tervetulleita Joogasivistyksen pariin.

Opettaako Joogasivistys totuuksia joogasta?

Valmiiden vastausten sijaan Joogasivistys etenee kysymysten viitoittamalla polulla. Perusajatus on, että yhden ihmisen käsitys joogasta ei koskaan ole koko totuus joogasta. Käsityksemme voi olla suppea tai laaja, pinnallisempi tai syvällisempi, mutta se on silti vain yksi käsitys. Totuuksien sijaan joogasivistys jakaa mahdollisimman luotettavaa ja ajantasaista tietoa, sekä ennen kaikkea välineitä omien käsitysten muodostamiseen ja yhä uusien kysymysten esittämiseen.

Mikä tekee sinusta Joogasivistyksen opettajan?

Olen harjoittanut joogaa vuodesta 2005, opiskellut sitä sekä yliopistoympäristössä että itsenäisesti vuodesta 2007 ja suorittanut yhden joogaopettajakoulutuksen (2016). Olen kirjoittanut joogan historiasta kirjan Erakkomajoista kuntosaleille (2015), jonka uusi laitos ilmestyy pian nimellä Joogan historia (2020). Teen parhaillaan väitöskirjaa Joogan historiasta Suomessa.

En tiedä joogasta kaikkea. Pidän myös itseäni ennen kaikkea Joogasivistyksen opiskelijana. Pyrin lakkaamatta sekä avartamaan että syventämään tietämystäni joogasta. Lukijoiltani ja luentojeni yleisöiltä saamani palaute on osoittanut minulle tällaisen lähestymistavan tarpeellisuuden ja rohkaissut minua Joogasivistyksen kehittämiseen. 

Onko sinulla jotain kysyttävää Joogasivistyksestä? Kysy kommenteissa!

Valoa ja varjoja – kannattaako guruihin luottaa?

(Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Anandan numerossa 1 / 2019)

Joogaan kuuluu olennaisesti ajatus valaistuneista mestareista ja näiden ohjaukseen antautumisesta. Pitäisikö joogin luottaa guruunsa vai pitää kiinni omasta arvostelukyvystään?

Aloitan paljastuksella: en usko guruihin. En usko, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat joko harjoituksen avulla tai spontaanisti saavuttaneet tilan, jossa he ovat täysin vapautuneet inhimillisestä rajoittuneisuudestaan ja epätäydellisyydestään. Tällaisenahan guru joogan perinteissä kuvataan: täydellisen viisaana, täydellisen hyvänä, absoluuttisen tietoisuuden ilmentymänä inhimillisessä hahmossa.

Sitä en toki kiistä, etteikö maailmassa olisi viisaita, hyviä ja taitavia ihmisiä. Sellaisia, joilla on kokemuksia ja tietoa, jota kaikilla muilla ei ole. Sellaisia, jotka voivat opettaa ja auttaa muita yhdellä tai toisella elämänalueella. Olen tavannut useita tällaisia hahmoja. Ketään heistä en kuitenkaan kutsuisi guruksi siinä mielessä, mitä sanalla joogan perinteessä tarkoitetaan. Kukaan heistä ei ole ollut vapaa omasta subjektiivisesta yksilöllisyydestään. Kukaan heistä ei ole ollut täysin valaistunut. Heissä kaikissa on ollut valoa ja varjoja vaihtelevissa suhteissa.

Tarkoitanko sitä, että joogaan olennaisesti kuuluva ajatus valaistumisesta ei ole mahdollinen? En välttämättä. Joogan maailmankuvan puitteissa se epäilemättä on filosofinen mahdollisuus. Jos kaikki on saman perimmäisen tietoisuuden ilmentymää ja on olemassa keinoja tuon olemassaolon syvimmän olemuksen oivaltamiseen, se lienee mahdollisuutena olemassa. Käytäntö on kuitenkin eri asia. Sen enempää oma kokemukseni kuin tuntemani joogan historiakaan ei anna paljonkaan aihetta uskoa valaistuneiden mestarien olemassaoloon.

Guruista ja henkisistä opettajista on paljastunut vähemmän joogisia puolia niin kauan kuin asiasta on joku viitsinyt kirjoittaa. Näyttää myös siltä, että tapausten määrä on kasvanut symmetrisesti joogan ja henkisyyden suosion kanssa. Tietenkin on muistettava, että suuri enemmistö maailman lukemattomista guruista ei koskaan sekaannu mihinkään arveluttavaan. Tämä ei kuitenkaan todista heidän olevan valaistuneita. Useimmat nekin ihmiset, jotka eivät ole koskaan meditoineet minuuttiakaan, elävät suurelta osin moitteetonta ja varsin onnellista elämää.

Jooga ei poikkea muista inhimillisistä taidoista. Sen oppimiseen tarvitaan opettajaa. Kuten muutkin henkiset menetelmät, jooga tähtää ajattelun tuolle puolen, välittömään kokemukseen. Tästä johtuen monissa joogisissa ja henkisissä perinteissä korostetaan ”antautumista” ja pyritään ”vapautumaan ajattelusta”. Tässä ei sinänsä ole mitään vikaa. Ei-käsitteellinen tieto ja suora kokemus ovat keskeisiä asioita, oli kyseessä sitten jooga, taide, pyhyyden kokemus tai kamppailulajien harjoittaminen. Järki ei todellakaan tarjoa kaikkia ihmisen janoamia vastauksia.

Silti saan kylmiä väreitä aina, kun kuulen joogaopettajan vastaavan oppilaan kysymyksiin tai kritiikkiin kehotuksella ”päästää irti” tai jollakin muulla tavalla, joka viittaa siihen, että järkeily, kritiikki ja kysyminen eivät kuulu joogaan. Syitä tähän voi olla tietysti monia. Yleisin on varmasti se, ettei opettaja yksinkertaisesti osaa vastata oppilaan kysymykseen. Toinen, vaarallisempi, liittyy valtaan ja tietyn hurmoksellisen ilmapiirin luomiseen.

Monissa joogasuuntauksissa pyritään erilaisin harjoituksin luomaan miellyttäviä psyykkisiä ja fyysisiä kokemuksia ja vahvistamaan tätä ”henkisellä” ilmapiirillä. Rentous ja miellyttävät tilat tekevät ihmisistä vastaanottavaisia ja koukuttavat heidät harjoitukseen. Tiedonjano, kritiikki ja asioiden älyllistäminen sopivat huonosti ympäristöön, jossa pyritään vaalimaan ”hyviä fiiliksiä”. Juuri tästä Swami Vivekananda varoitti yleisöään jo 1800-luvun lopulla: ”Välttäkää kaikkia, jotka vaativat teitä uskomaan sokeasti – vaikuttivatpa he miten hyviltä ja suurenmoisilta tahansa.”

Useimmiten joogan epä-älyllisyys on kuitenkin melko harmitonta. Paljon huolestuttavampia mittasuhteita se saa silloin, kun opettajan oikeasti uskotaan olevan valaistunut mestari, josta hänen oppilaansa ovat riippuvaisia. Guru-rikollisten pitkään listaan on vastikään liittynyt Intiassa paljon julkisuutta saanut Gurmeet Ram Rahim Singh, joka on tuomittu vankilaan oppilaidensa raiskauksista ja asiaa tutkineen toimittajan murhasta. Yhä kesken on oikeudenkäynti siitä, miten Ram Rahim sai 400 miespuolista seuraajaansa kastroimaan itsensä ”henkisen kehityksen” nimissä.

Kukaan itseensä ja omaan arvostelukykyynsä luottava ihminen tuskin lähtee leikkaamaan kiveksiään irti jonkun partasuun kehotuksesta, oli kyseessä miten karismaattinen pyhimys hyvänsä. Jotenkin vain Ram Rahim Singh on kuitenkin onnistunut luomaan itselleen kymmenien tuhansien hurmioituneiden seuraajien joukon. Ihmisten hyväuskoisuutta ja halua luopua vapaudestaan ei siis tule aliarvioida. Mutta vaikka gurulle omistautuminen ei saisikaan näin irvokkaita muotoja, kannattaa kysyä itseltään, kuinka paljon haluaa joogan nimissä luovuttaa vapauttaan ja arvostelukykyään pois.

Selvää toki on, että kaikki oppiminen edellyttää vallan väliaikaista luovuttamista toiselle ihmiselle. Jos kuvittelen itse jo tietäväni ja osaavani, en voi oppia sen enempää joogaa, saksan kieltä kuin nyrkkeilyäkään. On myös aivan hyvä pidättäytyä kritisoimasta asioita, joista toinen selvästi tietää enemmän. Jos kuitenkin nyrkkeilyvalmentajani alkaisi antaa minulle ohjeita valaistumisen saavuttamiseen – saati sitten kehottaisi poistamaan sukukalleuteni – arvelisin hänen saaneen päähänsä muutaman iskun liikaa.

Georg Feuerstein (1947–2012) on käsitellyt valaistumisen problematiikkaa erinomaisessa esseessään The Shadow of the Enlightened Guru (1990). Feuersteinin johtoajatus on, että korkeiden tietoisuudentilojen saavuttaminen ei mitenkään korreloi persoonallisuuden kehityksen kanssa. ”Valaistunut” ihminen voi siis olla täynnä neurooseja, kaunaa, heikkouksia ja torjuttuja puolia – kaikkea sitä, mitä jungilainen psykologia kutsuu ”varjoksi”. Tässä mielessä valaistunut ihminen ei siis poikkea mitenkään kenestäkään muusta, hänellä on vain kokemus, joka useimmilta muilta puuttuu.

Feuerstein kirjoittaa, että jooga ja muut perinteiset valaistumisen menetelmät eivät ole pohjimmiltaan kiinnostuneita elämästä tässä todellisuudessa, vaan tähtäävät täydelliseen transsendenssiin, tämän maailman hylkäämiseen. Niiden teoriassa ja käytännössä ei olla kiinnostuneita eheän, tasapainoisen persoonallisuuden luomisesta – siis hyvästä elämästä – vaan puhtaan tietoisuuden kokemisesta. Feuerstein toteaa, että nykyisissä guruissa on kyllä useita valaistuneita, muttei yhtäkään persoonaltaan eheää.

Tämä tarkoittaa, että vaikka guruilla ja muilla henkisillä mestareilla olisikin korkeampaa tietoa (eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö joillain olisi) se on aina sekoittuneena heidän enemmän tai vähemmän epätäydelliseen persoonaansa, heidän subjektiivisen yksilöllisyytensä suodattamaa. Heidän opetuksissaan voi olla totuuden siemeniä ja niistä voi olla apua monissa asioissa, mutta niihin ei voi luottaa sokeasti. Valaistuminen on kuin vieras maa, josta siellä käynyt kertoo omasta näkökulmastaan.

Tästä syystä joogan harjoittajan – tai kenenkään muunkaan – ei nähdäkseni tule koskaan luopua omasta yksilöllisestä vapaudestaan, arvostelukyvystään, järjestään ja intuitiostaan. Ei, vaikka joogaperinne sanoisi asiasta mitä. Ei, vaikka epävarmuus, olemassaolon kaoottisuus ja epätäydellisyys tuntuisivat kuinka pahalta. Ei tule koskaan lakata kyselemästä, kyseenalaistamasta ja muistamasta, mitä itse harjoituksella tavoittelee. On parempi seurata omaa järkeään, vaikka se veisikin harhaan – ainakin silloin tietää, miksi ja miten on sinne päätynyt.