Tämä blogiteksti on kirjoitettu vuonna 2015, juuri ennen Erakkomajoista kuntosaleille -kirjani julkaisua. Se kertoo, miten itse päädyin joogan pariin.
Olin 24-vuotias ja minua kiinnosti henkinen kehitys. Moisen kiinnostuksen syvimpiä juuria voi vain arvailla, mutta jonkinlainen käännekohta oli psykologi Carl Gustav Jungin omaelämäkerran lukeminen vuosituhannen taitteessa. Jungin ideat saivat minut katsomaan maailman uskonnollisia traditioita uudella tavalla ja johtivat minut lopulta opiskelemaan uskontotiedettä Helsingin yliopistoon.
Jungin kautta törmäsin ensimmäistä kertaa myös joogaan. Omaelämäkerrassaan Jung kertoo harjoittaneensa joogatekniikoita syvän henkilökohtaisen kriisin aikana, jota hän kutsui ”välienselvittelyksi piilotajunnan kanssa”. Hän kuitenkin jatkuvasti korosti, ettei länsimaalaisten pitäisi harjoittaa intialaista joogaa, sillä se vain voimistaisi kulttuurimme psykologista epätasapainoa.
Varoituksista huolimatta mielenkiintoni oli herännyt. Jungin myötä uppouduin paitsi maailman uskonnollisen kirjallisuuden klassikoihin, myös länsimaisen uskonnonhistorian hämärämpiin sivupolkuihin. Niillä harhaillessani jooga pilkisti esiin monen kulman takaa. Brittiläisen maagikon, Aleister Crowleyn, joogaa koskevat kirjoitukset innostivat minut kokeilemaan meditaatiota ensimmäisen kerran.
Samoihin aikoihin käsiini sattui Judith Harrisin teos Jung and Yoga, joka sitoi silloiset kiinnostuksenkohteeni yhteen. Omistan kirjalle ja Jungin joogatulkinnoille myöhemmin oman blogitekstin, sillä niiden ylimalkainenkin käsitteleminen vaatisi enemmän kuin pari riviä. Tässä yhteydessä riittää todeta, että Harrisin kirja vahvisti päätöstäni paneutua joogaan toden teolla.
Mutta mistä aloittaa? Internethaut eivät selkeyttäneet asiaa. Yliopiston ilmoitustauluilla roikkui erilaisten joogakoulujen mainoksia, jotka kaikki lupasivat terveyttä ja valaistumista. Keräsin yhteystietoja ja lentolehtisiä, selailin nettisivuja, mutten osannut päättää mille tunnille uskaltautuisin. Joogatarjonnan monimuotoisuus ja oudot etuliitteet hämmensivät.
Asiaa ei auttanut se, että yritin etsiä vastauksia akateemisesta tutkimuskirjallisuudesta. Mircea Eliaden klassikkoteos Yoga: Immortality and Freedom vaikutti läpitunkemattoman vaikeaselkoiselta ja muistan pohtineeni sen samkhya-filosofiaa käsittelevää avauslukua lukiessani, miten tämä kaikki liittyy joogaan. (Vuosia myöhemmin pidän kirjaa yhä ylittämättömänä yleisesityksenä esimodernista joogasta, mutta sen oivaltaminen vaati paljon lukemista ja harjoittamista.)
Eräänä päivänä selailin yhden Helsingin esoteerisen kirjakaupan divariosastoa, kun sisään tuli asiakas, joka kysyi myyjältä joogasta. Höristin korviani. Myyjä valisti kysyjää, että joogassa on kyse muustakin kuin fyysisestä harjoittelusta, ja että muiden osa-alueiden laiminlyöminen johtaisi vakaviin ongelmiin. ”Kun radio aukeaa, sitä on vaikea saada pois päältä”, muistan hänen sanoneen. Myyjä jatkoi, että Helsingissä on vain yksi joogakoulu, jossa joogaa opetetaan kokonaisuutena. Olin löytänyt etsimäni joogamuodon.
Elo-syyskuun taitteessa vuonna 2005 osallistuin elämäni ensimmäiselle joogatunnille Lauttasaaressa sijaitsevan autokorjaamon takahuoneessa. Harjoitus tehtiin kokolattiamatolla, eikä joogamattoja ollut. Intialainen opettaja aloitti tunnin kertomalla, että jooga syntyi 7500 vuotta sitten Intiassa, ja sen kehitti henkilö nimeltä Shiva. Uskontotieteilijä minussa kohotti kulmakarvojaan, mutta sitten vähälukuinen joukkomme ohjattiinkin jo läpi puolitoistatuntisen asanaharjoituksen. Autokorjaamon puolella soi Lordi.
Muistan yhä tunteen, joka minulla oli ensimmäisen asanaharjoitukseni jälkeen. Muistan valon, joka siivilöityi puiden lomasta odotellessani bussia kotiin. Muistan, että kehoni tuntui perin juurin moukaroidulta. Samalla olin täynnä elinvoimaa ja iloa. Aloin käydä tunneilla kerran viikossa. Samalla jatkoin joogaa koskevien kirjojen lukemista.
Elizabeth De Michelisin kirja A History of Modern Yoga selitti monia niistä eroista, joita olin havainnut joogan historian ja nykymuotojen välillä. Kahta vuotta myöhemmin tein kandidaatintutkielmani joogasta. Näihin aikoihin tein myös ensimmäisen matkani Intiaan tuolloisen joogaopettajani johdolla. Matkan jälkeen päätin kuitenkin jättää koulun, jossa olin harjoitukseni aloittanut. Tapaukseen ei liittynyt dramatiikkaa, ainoastaan jano laajentaa käsitystäni joogasta.
Seuraavat vuodet seikkailin joogakoulusta toiseen, luin ja kirjoitin paljon, ja lopulta putkahdin ulos yliopistosta maisterin paperit ja astangajoogaa käsittelevä gradu käsissäni. Sen jälkeen suhteeni joogaan on käynyt läpi lukemattomia vaiheita. Olen harjoittanut fanaattisesti. Olen vihannut joogaa. Monet illuusiot ovat karisseet, monia oivalluksia on tapahtunut, monet aiemmin vakavat asiat naurattavat. Olen luopunut ihanteista ja omaksunut uusia. Harjoitus on muuttunut, katkennut, jatkunut, muuttunut taas. Intohimo tutkimukseen on säilynyt.